Valuvalmisteluja ja katon tekoa

Ulkona tehty kattoa ja sisällä valmisteltu valua. Minä olen kantanut polttoöljyä lämmittimille jotta saadaan lämpö nousemaan ja runko kuivumaan. Pari kertaa tuuli on päässyt painamaan lunta sisään ja yläkerran aukkojen tilkitseminen styroksilla ei onnistunut ihan ensimmäisellä yrityksellä.

Tekniikka on vetänyt johdot ja putket valuverkkoihin. Huomenna valetaan lattiat.

Mainokset

Tekniikka tuli taloon

Alapohjaan, välipohjaan ja yläpohjaan on ilmestynyt mieletön määrä reikiä, johtoja ja putkia. Tekniikka tuli siis taloon. Vesimittari käytiin kytkemässä jo joulukuun lopussa – siitä asti alhaalla on ollut lämmöt päällä. Se helpotti pohjaviemäreiden kaivamista aika lailla. Pohjaviemärien läpiviennit anturoista olisi kannattanut tehdä ennen anturavaluja – olis ollut merkittävästi helpompi tehdä. Tuossa oli projektin ensimmäinen kokonaiskoordinointikämmi.